Sydämelliset
kiitokset teille kaikesta tuesta, rukouksista ja rohkaisusta. Jumalan suuresta
armosta ja olemalla osa Jumalan Israelia olemme aloittaneet vuoden 2012
haasteineen. Jesajan kirjassa on kuuluisat sanat: "Sillä Lapsi on
meille syntynyt ja Poika on meille annettu... " ja se jatkuu: "Herraus
on oleva suuri ja rauha loppumaton Daavidin valtaistuimella ja Hanen valtakunnallansa..
" (Jes. 9: 5 - 6) Tässä on viittaus Messiaan, Vapahtajan ensimmäiseen
ja toiseen tulemukseen. Kuitenkin tässä on eräs asia joka
on jäänyt suurempaa huomiota vaille. Nimittäin tämä,
että "Herran Sebaotin kiivaus on sen tekevä." Kun aika oli täytetty,
lähetti Jumala Poikansa. Kun aika oli kypsä, Jumala irrotti kiivautensa
voitelun ja toi Poikansa maailmaan. Hän käyttää samaa
kiivautta tuodessaan Poikansa takaisin maan päälle hallitsemaan,
Juudan Leijonana, palvelevalla valtaistuimella. Suomen sana "kiivaus" ei
välttämättä anna koko kuvaa Hebrean sanasta Qinah,
joka kuvaa Jumalan rakkautta joka on samalla "mustasukkainen" siinä
mielessä, että se ei halua kilpailijoita suhteessaan rakastamaansa
kansaan. Emme mene tähän aiheeseen nyt. Mainitsemme vain, että
kun Jumala irrottaa kiivautensa aseen, silloin mikään ei estä
Häntä, ja Hän vie asiansa päätökseen nopeasti
ja rutosti. Nyt maailma haastaa Hänen päämääräänsä,
mutta se ei tule onnistumaan.
Israelin ja Lähi-idän tilanteessa on tapahtunut jatkuvasti
muutoksia, vaikka peruskuvio ei ole viimeisten viikkojen aikana muuttunut.
Eilen kävellessämme Jerusalemin keskustassa seurasimme pienehköä
järjestäytynyttä mielenosoitusta. Siina moitittiin sähkö-
ja kaasulaitosta siitä, että he ilmoittivat korottavansa sähkön
ja kaasun hintaa n. 26 %. Tavallinen ihminen ei voi kestää näin
nopeita nousuja. Kuitenkin jotain hinnannousua ei voitane välttää,
sillä Egyptin ja Israelin välinen kaasuputki, joka tuo Israelille
kaasua Egyptistä, räjäytettiin viime vuonna 10 kertaa. Egyptin
muslimiveljeskunta, joka oli suuri voittaja Egyptin vaaleissa ilmoitti,
että he aikovat purkaa Israelin ja Egyptin välisen rauhansopimuksen.
Siinä Sadatin ja Beginin ajan rauhansopimuksessa Israel luovutti valtavasti
maata, nimittäin koko Siinain niemimaan. Amerikka tuli takaajaksi.
Jos Amerikka olisi se Amerikka, minä me sen opimme tuntemaan, presidentin
pitäisi jo tuoda tämä asia heti esille kun sellaisia puheita
alkaa kuulua ja seisoa takeidensa takana vaatimalla Siinaita takaisin Israelille,
jos he rikkovan sopimuksen. Totuus on kuitenkin, että emme ole enää
entisten arvojen maailmassa.
Hiljattain tapahtui muutakin merkittävää. Kvartetin "ystävällisestä"
painostuksesta Israel ja Palestiinalaisauktoriteetti pitivät kolme
rauhanneuvottelutapaamista Jordaniassa. Yhteisestä sopimuksesta johtuen
neuvotteluista ei tullut oikeastaan mitään tietoja ulos. Sen
verran vain, että pääministerimme Netanjahu aikoo kuulemma
ilmoittaa oman rauhanehdotuksensa 25.1.2012 mennessä. Tiedämme
ennestään, että arabipuoli vaatii kaikkea, mukaan lukien
kaiken rakennusohjelman lopettamisen Juudeasta ja Samariasta (ns. Länsirannalta).
Tässä on suuri paine Israelille.
Israelissakin meillä on se tilanne joka lienee melkein kaikkialla,
että oman maamme asioista saamme tietää osan oman tietotoimistomme
kautta, mutta usein se kaikkein olennaisin tietopala tulee ulkomaiden uutistoimistoista.
Tai sitten on sellaisia uutispalveluja, esim Debka täällä
Israelissa, joka yrittää koota nopeasti uutta kuvaa ihmisille,
jotka eivät ehdi surfaamaan itse. Tästä meillä on hyvä
esimerkki tältä aamulta. Aamu-uutisissa sanottiin, että
Yhdysvaltain armeijan edustaja, ns. chairman of the joint chief of staff
(kenraali Martin Dempsey) tulee tänään Israeliin pikavierailulle.
Asialle ei tullut tarkempaa selitystä. Samalla ilmoitettiin, että
pääministeri Netanjahu menee pikavisiitille Hollantiin huolehtimaan
Israelin ja Hollannin välisistä suhteista. Tästä nousee
pari suurta kysymystä. Miksi Kenraali Dempsey tulee niin kiireesti
tänne, vaikka Netanjahu menee matkoille. Toinen kysymys on se, että
miksi nyt täytyy Hollannin ja Israelin välejä kohentaa,
sillä emme ole tietoisia mistään kriisistä.
Fox News toi mielenkiintoisen näkökulman. Suurlähettiläs
(aikaisempi USA:n YK:n suurlähettiläs) John Bolton sanoi, että
tämä Dempseyn pikavierailu on USA:n yritys estää Israelia
hyökkäämästä Persian ydinvoimaloita vastaan. Persia
on puolestaan uhkaillut Eurooppaa, että jos aiottu taloussaarto sitä
vastaan pannaan päälle, öljyn hinta nousee ennen näkemättömiin
lukemiin. Tämä kaikki panee pääministerimme vierailun
Hollantiin selkeämpään taustakuvaan.
Tämä kaikki vaatii hieman selitystä. Totuus on, että
edelleen istumme ruutitynnyrin päällä täällä
Lähi-idässä. Jumala on ihmeellisellä tavalla pitänyt
tilannetta kurissa. Kenties olette tietoisia siitä, että kun
USA:n sotilaat vetäytyivät pois Irakista, eivät läheskään
kaikki palanneet kotiin. Kuwaitiin meni n. 15.000 amerikkalaissotilasta,
osa meni Jordaniaan turvaamaan Syyrian välistä rajaa, ja n. 9.000
sotilasta tuli Israeliin. Amerikalla on jo kaksi massiivista lentotukialusta
Persianlahdella, ja kolmas on (USS Abraham Lincoln) sinne matkalla. Israelin
ja Amerikan oli määrä järjestää nyt kevääksi
kaikkien aikojen suurin yhteinen sotaharjoitus täällä. Se
peruutettiin viime hetkellä ja siirrettiin vuoden loppupuolelle. Nyt
on kahdenlaista tietoa liikkeellä. Toiset tietotoimistot sanovat,
että Amerikka perui sen. Toiset sanovat, että Israel perui sen
tältä osalta (tai siirsi ajoituksen). Debkan mukaan Amerikka
antoi Israelille ehdot, että Israelin täytyy antaa Amerikalle
yksinoikeus hyökätä, jos Amerikka katsoo sen hyväksi.
Israel ei saa ottaa osaa siihen. Toisaalta jos Amerikka sanoo "ei", silloin
Israel ei saa tehdä mitään. Israel ei voinut hyväksyä
tällaista ehtoa. Israel on aina pitänyt itsellään oikeudet
puolustaa itseään. Joka kerta kun on luotettu muihin, on tullut
pettymys. Tämä vaikuttaa järkevältä mahdollisuudelta.
Eräs toinen seikka vahventaa kuvaa. Venäjä juuri tällä
viikolla sanoi, että jos Irania vastaan hyökätään,
he tulevat sotimaan Iranin puolelle. Tämä asia ei tullut sinänsä
meille yllätyksenä, sillä olimme jo pitkään tietoisia
Venäjän ja Persian välisestä puolustussopimuksesta.
Mutta se tuli yllätyksenä, että Venäjä sanoo sen
nyt julkisesti, eikä ole syytä epäillä heidän
sanojaan. Israelin varapääministeri Yaalon sanoi suoraan, että
Yhdysvaltain kongressi päätti jo raskaista Iranin vastaisista
talouspakotteista, mutta Valkoinen Talo viivästelee asiassa. Hän
painotti samalla sitä, että sotaoperaatio on viimeinen keino,
mutta Israelin on oltava valmis puolustamaan itseään. Tämän
kuvan yhteydessä on paljon asiaa, mutta mainitsemme yhteenvetona,
että Israelin ja Valkoisen Talon välillä on nyt jännite
ja periaatteellinen erimielisyys. Israel ei voi antaa kaikkia oikeuksia
Amerikalle. Amerikkalaissotilaat tosin toivat tullessaan todella tehokkaita
ilmatorjunta-aseita (Terminal High Altitude Area Defense eli THAAD systeemin).
On asioita joissa Amerikka ja Israel eivät voi olla samaa mieltä.
Amerikka yrittää saada talouspakotteille lisätukea vielä
muista maista, ja kun se ohjelma alkaa purra vuoden 2012 lopussa, Israelin
tietolähteiden mukaan on jo kaikki liian myöhäistä.
Iranilla lienee jo siihen mennessä atomiase (niiden itse valmistama).
Israel on jälleen yksin, jos USA:n nykyinen hallitus on voimassa.
Jatkamme ruutitynnyrin päällä oloa.
Kaikessa tässä voimme nähdä Taivaallisen Isän
käden. Hän tulee viemään asiansa nopeaan päätökseen.
Kuningas on tulossa, täynnä Armoa ja Totuutta.
Rukoilemme niiden puolesta jotka tarvitsevat terveyttä. Josef Shulam
joutui sairaalaan matkalla ollessaan, mutta ymmärtääksemme
on hyvässä hoidossa. Esko Nykänen oli tosi sairaana, mutta
on nyt toipumassa. Suljemme kaikki Herran soturit rukouksiimme.
Niin, lohduttakaamme toisiamme Hänen tulemuksensa toivolla. Hän
tuo Israelille lopullisen pelastuksen ja rauhan ja oikeuden maailmalle.
Sitä saamme nauttia sitten uudessa ruumiissa, Hänen armostansa.
Pysykäämme siis Hänessä, joka on meille kaikki kaikessa.
Ja kiitos Hänelle, että olemme saaneet sadetta.
Suurinta rauhaa ja Isän huolenpitoa kaikille teille
Shalom
Benjamin ja Rimona |